Hyvät kengät tekevät urheilusta mielekästä

Hyvät kengät tekevät urheilusta mielekästä

Liikkuminen on antoisaa ja tuottaa aitoa mielihyvää. Meistä jokainen voi tehdä liikunnasta itselleen mielekästä. Liikkumisen mielekkyyttä lisäävät tarkoitukseen sopivat kengät, jotka samalla estävät jalalle kohdistuvaa rasitusta. Käytännössä, kun hölkkäät, juokset tai kävelet, tarvitset aina tarkoitukseen sopivat kengät. Kävelijän kannattaa valita kengät, jotka ovat joustavat, ja vaimentavat liikuntasuorituksen aikana iskuja tehokkaasti. Kenkiä valitessaan kävelijän kannattaa panostaa siihen, että kenkä on hyvä jalkapohjan kaaren ja kantapään kohdalla. Juoksukengissä taas joustavuus, iskunvaimennus, ja riittävä tuki on tärkeää. Juoksukenkää valitessa pitää miettiä, että minkälaisessa maastossa, kuinka pitkiä matkoja, ja kuinka kovaa kengillä pitää päästä juoksemaan. Aina hyväkään juoksukenkä ei tarjoa riittävää tukea kävelijän jalkoja ajatellen. Käytännössä jalat ovat kävellessä maassa kauemmin kuin juostessa, joten riittävällä tuella on todella merkitystä. Liikunnan harjoittamiseen tarkoitetut kengät voivat johtaa erilaisten vammojen, kuten jännetulehduksen, ja jalkapohjan murtumien syntyyn. Liikuntaan sopivien kenkien puute voi myös johtaa siihen, ettei liikunnan harrastaminen aina kiinnosta.

Arkiliikunta on tehokasta oikeilla jalkineilla

Kuinka jaloille hyvää tekevät juoksukengät valitaan? Kuluttajan saatavilla on valikoima erilaisia juoksukenkiä juoksijan ominaisuuksista, maastosta, ja käyttötarkoituksesta riippuen. Kenkiä pitää sovittaa aina huolella, ennen ostopäätöksen tekemistä. Sopivaa kenkää etsivän pitää muistaa myös varata kenkään tarpeeksi tyhjää tilaa pituussuunnassa, koska jalka turpoaa lenkin aikana. Kengän kärkeen sopiva väli on noin 1 cm. Juoksukenkiä valitessa kannattaa ottaa huomioon monia asioita, kuten juoksumatkan pituus, jalkapohjan tuen tarve, istuvuus, eli päkiäkorkeuden, ja kantakorkeuden välinen ero, kehon rakenne ja paino, sekä juoksualusta. Perusasioita ovat, että kenkä pysyy hyvin jalassa, sekä askel on hallittu ja suora. Kengät kannattaa ostaa aina iltapäivällä, sillä jalat turpoavat päivän aikana. Muistathan, että jalkaterä pitenee kävellessä ja seistessä, joten kenkiä ei kannata kokeilla istuen. Päkiän pitää kunnolla päästä taipumaan kävellessä, ja varpaita voi ojentaa, koukistaa, ja haroa kengissä. Tiesitkö, että kävely kohottaa tehokkaasti kuntoa? Kävelyä sanotaan yleisesti matalan kynnyksen lajiksi, koska liikkumiseen ei tarvita mitään erityisiä varusteita. Juoksuun ja kävelyyn omanlaisensa kengät saa tarkoin valitsemalla ja kokeilemalla. Käytännössä siis liikkuja tarvitsee aina vaihtelevaan maastoon, ja tasaiselle asfaltille tarkoitukseen sopivat kengät.

Hyvät kengät auttavat jalkoja jaksamaan

Kenkien valinnassa materiaali on tärkeää, materiaalin pitäisi hengittää taatakseen liikkujalle mukavan, ja puhtaan tunteen. Kengissä kannattaa suosia aitoa nahkaa, ja tekonahkaa kannattaa vältellä. Raikkaat, siistit ja hyvin hoidetut kengät hellivät ihoa, sillä jalat voivat altistua infektioille varvasvälien rikkoutuessa. nike kengät juoksuun ja kävelyyn ovat hyvä valinta, sillä Niken asiantuntemus ja brändi ovat urheilumaailmassa vertaansa vailla. Nike tunnetaan kenkämuodin kiistattomana klassikkona, johon kuuluu luonnollisesti tyylikäs design ja hyvä laatu. Kenkien lisäksi myös sukilla on tärkeä rooli, joten sukkien valintaan pitää kiinnittää myös tarkkaa huomiota. Liian isot sukat putoavat jalasta, ja vastaavasti jos sukka on jalkaan liian pieni, se saattaa vetää ikävästi varpaita suppuun, jolloin oikeanlaatuisista kengistä ei enää ole apua. Muistathan, että jalatkin ovat yksilöitä, Kenkien hankintaan kannattaa tarvittaessa käyttää asiantuntevaa apua, varsinkin jos käyttäjä on reumaatikko, diabeetikko, tai jalassa on virheasentoja. Jäykkiä, liian pieniä, tai tarpeettoman kovia jalkineita ei koskaan pitäisi käyttää, sillä ne estävät lihaksiston toiminnan ja jalkojen luontaiset liikkeet.

nikosa