Jooga ja muu liikunta

Jooga ja muu liikunta

Liikunta on tärkeä osa arkea ja elämää, mutta varsinkin aktiiviselle liikkujalle yhtä tärkeää on myös palautuminen ja lepo. Moni unohtaa palautumisen merkityksen varsinkin intensiivisen treenin ohessa. Lepo on kuitenkin suorituksessa aivan yhtä suuressa merkityksessä kuin itse harjoittelukin. Monissa lajeissa myös palauttavaa liikuntaa on hyvä harrastaa välillä oman lajinsa ohessa. Myös muuta toimintaa on hyvä kokeilla palautumiseen, mitä se ikinä onkaan, sillä pelkästään yhden asian tekeminen tai jatkuva harjoittelu saa fyysisen suorituskyvyn lisäksi myös henkisen mielentilan laskemaan ja motivaation katoamaan. Jooga toimii sekä erinomaisena liikuntalajina yksinään, että myös hyvänä palautumiskeinona ja oheislajina.

Jooga on vanha laji

Joogan juuret ovat Intiassa ja se on alunperin ollut uskonnollinen harjoitus, joka keskittyy niin henkiseen, kuin fyysiseenkin paranemiseen ja kehittymiseen. Nykyään siitä on tullut länsimaissa erityisen suosittu liikuntaharrastus ja uskonnollinen aspekti on jäänyt vähemmälle. Henkisyys on kuitenkin tärkeä osa joogaa, eikä kannata unohtaa että kyseessä on myös mielen harjoitus. Parhaat tulokset saakin, kun ottaa huomioon joogan molemmat puolet.

Jooga sopii lähes kaikille

Jooga on laji, jota voi suositella lähes kaikille, sillä se keskittyy enemmän itsensä haastamiseen ja antaa mahdollisuuden tehdä harjoitteet oman kykynsä mukaan. Itseään saa haastaa eri kerroilla eri tavoin ja sen lisäksi, että harjoituksella saa yleensä palauttavaa hyötyä, saa sillä myös mielen kannalta harjoitusta, jossa oppii kuuntelemaan sisäistä vointiaan ja hallitsemaan itseään. Jooga kursseja järjestävät jo lähes kaikki eri kuntosalit, joissa on ohjattua liikuntaa. Joogaa voi harrastaa myös kotonaan tai oikeastaan missä vain, mutta aluksi kannattaa osallistua kurssille tai tunneille, jossa asiantunteva ohjaaja kertoo vinkkejä siihen, miten liikkeet kannattaa suorittaa oikein.

Jos aloittelijalla on jokin krooninen sairaus, kannattaa keskustella ohjaajan kanssa aluksi sairauden mahdollisesti aiheuttamista rajoitteista. Monet liikkeet ovat tehtävissä pienillä variaatioilla, mutta esimerkiksi reumasta ja korkeasta verenpaineesta kärsiville voi olla liikkeitä, joita ei kannata tehdä ollenkaan, sillä niistä saattaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Edelleen on tärkeä pitää mielessä joogan tarkoitus mieltä ja fyysistä kehoa hoitavana harjoitteena.

Joogaohjaajan ja tunnin valitseminen

Joogassa tarjotaan runsaasti erilaisia tunteja ja ohjaajia, joista voi valita mieleisensä. Kannattaa myös varmistaa, että ohjaaja on ammattimainen. Koulutuksia järjestetään ympäri maailmaa ja monet hankkivatkin sen kurssilla esimerkiksi Thaimaassa tai Intiassa. Suomen joogaliiton sivuilta voi esimerkiksi tarkistaa, mitä se vaatii koulutetuilta ohjaajiltaan. Jos ohjaajan taidot epäilyttävät, tai ohjaaja ei muuten tunnu oikealta, kannattaa kokeilla toista ohjaajaa saadakseen parhaat tulokset. Monet joogaohjaajat työskentelevät freelance-pohjalta ilman kiinteää sopimusta salille. Sali hoitaa palkkauksen ja laskutuksen aina ohjaajakohtaisesti. Katso lisätietoa freelance-ohjaajien laskutuksesta esimerkiksi osoitteesta frilansfinans.fi.

Jooga palautumisen kannalta

Palautuminen on paikoin monimutkainen prosessi, jossa jooga voi auttaa osittain. Monet ammattiurheilijat harrastavatkin joogaa oman lajinsa ohella, sillä se kehittää liikkuvuutta ja joustavuutta niin henkisesti kuin fyysisestikin. Toisaalta, jos joogaa harrastaa intensiivisesti, lihakset joutuvat koville ja monet harjoitukset ovat todella kuluttavia. Sen vuoksi onkin tärkeätä pitää omat tavoitteensa mielessä ja haastaa itseään vain sen verran kuin on tarpeellista. Tätä kautta palautuminenkin nopeutuu ja joogasta saa parhaan hyödyn myös muun liikunnan kannalta.