Miksi liikuntaa tulisi harrastaa?

Miksi liikuntaa tulisi harrastaa?

Moni ihminen tuntee elämänsä laadun hyväksi myös ilman kuntoliikuntaa ja kysyykin, että miksi liikuntaa pitäisi harrastaa. Mitkä ovat liikunnan mahdolliset hyödyt? Monelle laihtuminen tulee ensimmäisenä mieleen syistä miksi liikuntaa tulee harrastaa. Liikunnan merkitystä laihtumisessa korostetaan ja sitä ei voi kiistää. Syitä on kuitenkin myös monia. Me naisten artikkeli miksi harrastaa liikuntaa luettelee peräti 13 syytä miksi liikuntaa tulisi harrastaa. Artikkelin mukaan liikuntaa auttaa esimerkiksi stressiin ja sen myötä aivot terästyvät eli ajatus juoksee kirkkaasti. Liikunnan sanotaan myös ehkäisevän monilta sairauksilta, kuten sydäninfarktilta tai aivohalvaukselta. Liikunnan on myös katsottu vahvistavan luustoa, ja se kehittää tasapainoa sekä lihasvoimaa. Monien sairauksien ehkäisyssä liikunnalla katsotaan olevan aivan keskeinen sija.

Fyysisten vaikutusten lisäksi liikunnan sanotaan usein vaikuttavan myönteisesti ihmisten mielialaan. Liikunnan sanotaan auttavan esimerkiksi masennukseen ja helpottaa masennuksen oireita. Lisäksi, liikunnan on nähty parantavan itsetuntoa. Liikunnan jälkeen ihmiset usein suhtautuvat myönteisemmin itseensä. Liikunnalla on myös nähty olevan positiivisia vaikutuksia unen saantiin, erityisesti raskaan urheilusuorituksen jälkeen henkilö usein nukahtaa paremmin.

Liikuntaa harrastava ihminen onkin yleensä energisempi, iloisempi, terveempi, ajattelee selkeämmin ja kärsii vähemmän ahdistuksesta tai masennuksesta.

Liikunnalla voi myös olla sosiaalista elämää parantavia vaikutuksia, esimerkiksi jos henkilö osallistuu johonkin ryhmäliikuntaan. Hän voi löytää sieltä uusia ystävyyssuhteita ja ryhmähenki voi vaikuttaa positiivisesti mielialaan. Myös liikkuminen ystävien kanssa voi olla hyvä tapa ylläpitää ystävyyssuhteita ja vaihtaa ajatuksia samalla kuin esimerkiksi lenkkeillään.

Joku on myös todennut leikkimielisesti, että liikunnan harrastaminen pitää muulta pahalta pois. Onkin totta, että epäterveellisen elämäntavan yhdistäminen liikuntaharrastukseen on vaikeaa. Parhaimmillaan liikunnan harrastaminen vähentää muita epäterveellisiä tapoja, se voi myös vaikuttaa positiivisesti unirytmiin. Esimerkiksi henkilön, joka on päättänyt harrastaa aamulenkkejä tulisi ajoittaa unirytmi niin, että hän on pirteänä valmis aamulenkille. Liikunnan aloittaminen saattaa myös vähentää esimerkiksi henkilön alkoholinkäyttöä, koska krapulassa ei ole kovin mukava lähteä esimerkiksi lenkille.

Liikunnan harrastamiseen liittyy valinta olennaisena osana. Henkilöllä on usein mahdollisuus valita, kuinka hän käyttää vapaa-aikansa. Mutta liikkuminen vaatii myös itsekuria, ja monella se nouseekin suureksi ongelmaksi liikuntaharrastusta jatkaessa. Monen ihmisen on helppo aloittaa liikunta, mutta sen jatkaminen ei sitten olekaan itsestäänselvyys. Innostus lopahtaa monella varsin lyhyeen.

Liikunnalla onkin niin paljon positiivisia vaikutuksia, että onkin aiheellista kysyä onko liikunnasta sitten mitään haittaa. Harvalla elämänalalla nähdään olevan yhtä paljon myönteisiä vaikutuksia kuin liikunnalla. Mutta myös liikunnan harrastus voi mennä äärimmäisyyksiin, ja haittapuolet korostuvat. Onkin tärkeää löytää tasapaino liikunnan ja muun elämän välillä, ja tämä ei välttämättä ole aina niin helppoa.

nikosa