Äänikirjoista sykettä kuntoiluun

Äänikirjoista sykettä kuntoiluun

Monet kuuntelevat mielellään joko musiikkia tai äänikirjoja urheillessaan. Esimerkiksi pitkä lenkki sujuu nopeammin, kun on jotain kuunneltavaa. Myös oma tahti on helpompi pitää yllä puheen tahtiin kävellessä tai juostessa. Urheilu on myös monelle sitä niin sanotusti omaa aikaa, jolloin ehtii perehtyä vaikka uusien kirjojen pariin. Mahtavat äänikirjat ovatkin siis monen lenkki- tai kuntosalikaveri. Yhden kuntoilusession aikana ehtii kuunnella mukavan pätkän kirjaa, jota voi sitten jatkaa seuraavalla kerralla. Yhdestä kirjasta on moneksi kerraksi, sillä äänikirjat ovat monesti useiden tuntien mittaisia.

Kuulokkeet korville ja menoksi

Äänikirjojen mukaan ottaminen lenkkipolulle tai kuntosalille on todella kätevää. Laita vain äänikirja päälle sovelluksesta ja pistä kuulokkeet korville. Kun käytät langattomia kuulokkeita, ei sinun tarvitse huolehtia siitä, että kuulokkeiden johto tulisi tielle urheillessa. Voit valita sovelluksesta joko oman suosikkikirjasi tai vaikka uutuuden. Kirjan teema vaikuttaa myös sykkeeseen. Jännittävät kirjat nostavat sykettä, mikä sopii hyvin nopeatempoiseen liikuntaan, kuten vaikka juoksuun.
Aiheiltaan neutraalit kirjat taas sen sijaan sopivat rauhalliseen menoon.

nikosa