Vaihtelua kuntoiluun

Vaihtelua kuntoiluun

Vaihtelua kuntoiluun

Monipuolinen kuntoilu on niin kehon kuin mielen hyvinvoinnille tärkeää. Se on myös monelle harrastus ja mukavaa ajanvietettä. Osalle kuitenkin kuntoilu tuntuu pakkopullalta ja lenkillä käyminen alkaa helposti kyllästyttää. Tässä artikkelissa on ideoita, miten keksiä vaihtelevaa ja monipuolista kuntoilua, että mielenkiinto harrastukseen pysyisi.

Piristystä lenkkeilyyn

Harmaassa syyssäässä voi tuntua vastenmieliseltä lähteä lenkille. Jos lenkkeily kuitenkin muuten tuntuu sopivalta kuntoilumuodolta, sitä voi piristää muutamilla nikseillä niinä päivinä, kun on vaikeaa löytää motivaatiota. Hyvä musiikki kuulokkeissa voi antaa monelle sopivan tsempin lähtöön. Lenkki voi olla myös mielekkäämpää jonkun toisen seurassa. Pyydä läheistä lenkkikaveriksi, niin saatte kuulumiset mukavasti vaihdettua kuntoilun aikana. Koira on myös oiva lenkkikaveri. Jos sinulla ei ole omaa koiraa, voit tarjoutua taluttamaan vaikka naapurisi koiraa. Vaihtelevat lenkkipolut pitävät mielenkiintoa yllä. Voit miettiä, onko lähiseudulla kiinnostavia luontopolkuja tai kaupunginosia, joita olisi kiva käydä tutkimassa.

Vaihtelua treeniohjelmaan

Kuntosaliharjoittelua voi piristää osittain samoilla vinkeillä, kuin lenkkeilyäkin: hyvällä musiikilla tai treenikaverin kanssa harjoittelemalla. Mielekkyyttä salitreenin voi saada kuitenkin myös asettamalla itselle sopivia tavoitteita, kuten kunnon koheneminen tai voiman kasvaminen. Hyvällä ja vaihtelevalla treeniohjelmalla kuntosaliharjoittelu on tehokasta, mutta myös vaihtelevampaa kuin aina samoja liikkeitä tekemällä. Tarvittaessa voit kysyä esimerkiksi personal trainerilta apua sopivaan saliohjelmaan ja uusiin liikkeisiin.

Kotijumppaideoita

Kotonakin saa oikein tehokasta treeniä tehtyä. Netistä löytyy kattavasti erilaisia ja eri tasoisia kuntoiluvideoita. Vaihtelua saat kokeilemalla erilaisia videoita – lihaskuntoharjoittelua, cardiota, joogaa, venyttelyä, tanssia… Vaihtoehtoja on monia! Jos videoiden kanssa kuntoilu ei tunnu sopivalta, voit hankkia kotiisi myös muutamia kuntoiluvälineitä, kuten kahvakuulan, käsipainot ja tangon levypainoineen, joiden avulla saa tehtyä jo aika kattavan kotitreenin kehonpainoliikkeiden lisäksi.

Vaihtelua eri lajeilla

Jos nämä tavallisemmat kuntoilulajit tuntuvat tökkivän, voit myös kokeilla useita eri lajeja vaihdellen. Eri pallopelit harrastelijaporukassa voivat olla kuntoilun lisäksi mukavaa tekemistä muiden ihmisten kanssa. Kamppailu- ja itsepuolustuslajit opettavat kuntoilun lisäksi hyödyllisiä itsepuolustustaitoja. Tai voisiko jokin tanssiharrastus, kuten vatsatanssi tai tankotanssi olla hauska kokemus? Tunti trampoliini- tai muussa aktiviteettipuistossa saa myös hyvin hien pintaan samalla kun pidät hauskaa. Vaihtelemalla eri lajeja voit saada mielenkiinnon pysymään yllä kuntoiluun ja pääset nauttimaan sen tuomista terveyshyödyistä.

nikosa